Musta polku
Suruistasi punertavat silmät - lainehtivat.
Vuolaana vuotaa murheiden suuret pisarat.
Sydämesi on haavoille revitty,
hiljaa kuiskaa se, en jaksa enään.
Painava kätesi ei nosta liinaa,
kosteille poskipäille.
Eikö koskaan lopu tämä,
mustien laaksojen kulkeminen.
Pilvet menkää auringon edestä pois !
Että joskus valo paistaisi sieluuni asti.
Hymyilisin ehkä huomennakin,
kirkkailla silmilläni.
R.S
31.08.2011
Suruistasi punertavat silmät - lainehtivat.
Vuolaana vuotaa murheiden suuret pisarat.
Sydämesi on haavoille revitty,
hiljaa kuiskaa se, en jaksa enään.
Painava kätesi ei nosta liinaa,
kosteille poskipäille.
Eikö koskaan lopu tämä,
mustien laaksojen kulkeminen.
Pilvet menkää auringon edestä pois !
Että joskus valo paistaisi sieluuni asti.
Hymyilisin ehkä huomennakin,
kirkkailla silmilläni.
R.S
31.08.2011
2 kommenttia:
Tämä oli taas jotenkin tällainen erilainen ja koskettava runo..♥ Pidin kovasti tuosta synkkyyden kuvailusta, joka on tehty jotenkin niin täydellisesti. Lopussa kuitenkin on toivoa valosta ja kaikesta hyvästä.
...Jatka samaan malliin. Kirjoitat mielestäni parhaita runoja maailmassa, näitä on aina kiva lukea fiiliksestä huolimatta. Jokainen antaa jotain ajateltavaa. Kiitoksia tästä(kin) runosta! :3
Moi Carrie
Kiitos viestistä.
Kaikesta murheesta huolimatta toivo jostain hyvästä tulevaisuudessa, iskostettu sielumme syvyyksiin.
Kumarran ja kiitän kehuista.
Olen aina yrittänyt saada teoksiini syvyyttä ja mietiskelemisen aihetta jos olen siinä onnistunut, olen iloinen.
Kaikkea hyvää sinulle, ystävä..
Lähetä kommentti