Translate

2012/12/31

Miellytävämpää

Miellytävämpää


Mukavampaa ottaa halaus vastaan,
kuin isku vasten kasvoja.



R.S
31.12.2012

2012/12/29

Kompanssi

Kompanssi


Valo ohjaa meitä oikealle polulle,
ettemme eksyisi.



R.S
29.12.2012

2012/12/28

Ehkä sittenkin

Ehkä sittenkin


Iloinen mieli, voi voittaa sairaudet.



R.S
28.12.2012

2012/12/27

Menetetty

Menetetty


Menetettyä elämäiloa,
on vaikea saada takaisin.



R.S
27.12.2012

2012/12/26

Väärä tieto

Väärä tieto


Väärät luulot, estivät elämästä.



R.S
26.12.2012

2012/12/25

Toiveita

Toiveita


Pettymys tuli kylään,
kasatut haaveet eivät toteutuneen.



R.S
25.12.2012

2012/12/24

Läpi harmaan

Läpi harmaan


Mahdoton on mahdotonta,
vaikka olisi kuinka taitava.



R.S
24.12.2012

2012/12/21

Nykyään

Nykyään


Kiireellä on pilattu monta joulua.



R.S
21.12.2012

2012/12/20

Siroutunut

Siroutunut

Valonsäde hajosi kappaleiksi.

Kiteytynyt jää,
muokkasi maailmamme kuvaa.

Oma elämämme on yhtä pirstaleina

Kiintopisteet josta pitää kiinni,
haihtuivat elämän kiireiden keskellä.

Tuntemattomaan maahan.



R.S
20.12.2012

Heijastuma

Heijastuma

Kuu on riittävän kirkas.

Kun haluamme enemmän.

Palamme auringon kuumuudessa,
muodottomaksi kasaksi.

Malttakaamme

Kyllä se aamu sieltä tulee.



R.S
20.12.2012

2012/12/19

Hyljätyt

Hyljätyt 
 
Sanat ovat vain sanoja.

Rakastavan sydämen,
voi niillä viiltää halki.

Jättäen avuttomat puolikkaat sykkimään,
viimeiset hetkensä unohdettuina.


R.S
19.12.2012

2012/12/18

Hän

Hän  
 
Nähnyt en häntä,
ollut oleva,
vain pienen kuvan.

Sanoilla joita vaihtelimme,
oli suuri merkitys.

Tiennyt en, että tuntea voisin,
näin voimakkaasti.

Aivan kuin olisin aina tuntenut,
hänet entisestä elämästä.

Ystäväni.

Sielumme ovat kietoutuneet toisiinsa,
mystisellä tavalla.

Katsoimme samaa aamun sarastusta,
yhdessä.

Vaikka emme olleet vierekkäin.



R.S
18.12.2012

2012/12/17

Loistoa

Loistoa

Korkealle ja kovaa,
kimallusta, säihkyvää elämää.

Timantit joka reunalla kiinni,
koristamassa minuutta.

Yksi unohtui,
elämän laatu ja ihmisyys.

Kaikkea oli,
mutta onneton elämä,
siitä seurasi.


R.S
17.12.2012

2012/12/14

Seesteinen

Seesteinen

Hiljaisuus.

Rauha sielussa,
levollinen silmä.

Katsoo lumihiutaleiden,
hidasta leijuntaa kohti maata.



R.S
14.12.2012

2012/12/13

Kovetettu sydän

Kovetettu sydän
 
Hahmo,
utuinen kuvajainen sielusi reunalla.

Viistetty mieli,
turtunut painon alla.

Silmät auki kohti alkavaa hetkeä,
näkemättä kuitenkaan mitään.

Käsin koskettelit tyhjyyttä,
sormet kuitenkin tunsivat jotain kovaa,
se oli kovettunut sydämesi.

Maailman surut ja murheet,
tekivät siitä kyynisen tuijottajan.

Se sanomattakaan sanaa, vain katsoi,
päivästä toiseen.

Tunteet olivat kaikonneet kauaksi pois.



R.S
13.12.2012

2012/12/12

Revityt siivet

Revityt siivet 

Siivet jotka aukenivat.

Ottivat ilmaa allensa,
eivät olleet enkelin.

Kiusattu sielu yksinään,
etsi kadonnutta minuutta.

Valkoinen sulka leikkasi pimenevää iltaa,
matka oli pitkä.

Sen oli pakko kulkea,
jotta löytäisi etsimänsä.

Itsensä.



R.S
12.12.2012

2012/12/11

Notkea varsi

Notkea varsi

Nuorekas.

Ajatuksesi villi tanssi,
kohiseva veri sisällä pään.

Notkeat raajat, taipuisa varsi,
se oli nuoruus.

Hetki vain, pieni siivu elämääsi.

Taakse jouduit sen jättämään.

Vartesi on kunnioitusta herättävän jäykkä,
suora ryhti ja mielipiteet yhtä jäykkiä.

Niin muutti aika meitä.

Vaikka vannoimme ikuisen nuoruuden nimeen.

Jos jäi edes hitusen lapsekkuutta takaraivoon,
saisi olla onnellinen.

Ettei kaikki kadonnut ajan saatossa.

Lähtekäämme leikkimään.

Sinisillä leluilla.



R.S
11.12.2012

2012/12/10

Ihminen tänään

Ihminen tänään

Huuda sinä pieni olento.

Itke kyyneleesi sisälle päin,
peitä rikkoutunut sydän teipillä.

Nyyhkytä nurkassa aivan yksin.

Kun sieltä nouset,
kasvoillasi ei ilme muutu,
olet taas sama kova ihminen kuin aina.

Sisältä aivan rikki.

Vartalosi itkee herkeämättä.

Peitetyt korvat eivät kuule sitä,
tuska on vain sinun.

Aika on muuttunut,
sen mukana mekin.


R.S
10.12.2012

2012/12/07

Suljettu elämältä

Suljettu elämältä


Ahdistuneisuuden suljettu ympyrä,
ystävät kaikonneet.

Tumma verho vedettynä silmiesi eteen,
valoton maailma.

Muuta et kuule,
kuin oman raskaasti rahisevan hengityksesi.

Käsikin on liian raskas,
jotta voisit nostaa sitä ja tarttua puhelimeen,
pyytääksesi apua.

Haluat elää huomennakin.


R.S
07.12.2012

2012/12/06

Oikeaa rakkautta

Oikeaa rakkautta


Minä rakastan sinua,
on pelkkä sana vain lauseessa,
vailla merkitystä.

Todellinen rakkaus on paljon syvemmällä,
se kestää myrskyt elämän.

Rakastua joka päivä, yhä uudestaan.



R.S
06.12.2012

2012/12/05

Matkaaja

Matkaaja


Katsoi pilvi pallon pintaa,
tietäen mitä todellinen vapaus merkitsee.

Lipui yli ja vilkutti hyvästiksi.

Minä vaihdan toiseen maanosaan,
silmäni lepää kaukaisen saaren rannassa.

Rantatyrskyjen huomassa.



R.S
05.12.2012

2012/12/04

Jäinen kide

Jäinen kide


Kosteus jäätyi kauniiksi kiteiksi,
ikkunan reunaan.

Läpi katsottaessa,
maailma näytti paljon paremmalta.

Kuin hetki sitten.



R.S
04.12.2012

2012/12/03

Lumieste

Lumieste


Hanki esti liikkumisen,
oli hetki aikaa ajatella.



R.S
03.12.2012

2012/11/30

Rakkauden voima

Rakkauden voima


Vain hellä katse,
sykkivä sydän lainehtii rakkauden yli.

Kaikki mitä intohimoon tarvitaan,
on sinussa.

Pienestä siemenestä, se kasvaa suureksi.

Tunteet ovat vahvoja,
verenpunainen rakkaus.

Mikään este ei ole mahdoton,
jos tunteet ovat aitoja.



R.S
30.11.2012

2012/11/29

Nykyaikaa

Nykyaikaa



Ihmiset.

Kaikki joiden naama punottaa pakkasella.

Ajatukseni tässä hetkessä.

Puhumattomuus,
kiteytynyt viha vuosien saatossa.

Veriteot seuraavat toisiaan,
pisarat punaista peittävät maan.

Näköalaton elämä,
pienet piirit.

Oma sielu vain ystävänä.

Kysyttäessä sekään ei vastaa.

Puhukaa ihmiset ja kuunnelkaa mitä teille sanotaan,
ymmärtäkää myös sanoma.

Tekojen jälkeen on myöhäistä katua.

Raakuus ei saa olla hyve,
eikä ratkaisu kaikkeen.

Tunteet pintaan ja kohti huomista,
rakastakaa.



R.S
29.11.2012

2012/11/28

Lähtöpiste

Lähtöpiste


Tiivistetyt ajatukset,
kohdennettu energia.

Ilman aitoja lainehtiva mieli.

Rajaton kokeilunhalu,
luovuuden alkupiste on syntynyt.


R.S
28.11.2012

2012/11/27

Lämpöinen

Lämpöinen


Viileys tuli kohisten,
kuuma veri poreilee sisällämme.


R.S
27.11.2012

Pitkä uni

Pitkä uni


Maatunut jaksaa levätä pitkään.



R.S
27.11.2012

Kiero silmä

Kiero silmä


Aika katsoi meitä kieroon.



R.S
27.11.2012

2012/11/26

Pysyvä kauneus

Pysyvä kauneus


Maailma on valoisa,
kauneutta täynnä.

Muutoksen tuulet, sitä riepottelee.

Upea maisema on ja pysyy mielessämme,
niin  kauan kuin jaksamme.



R.S
26.11.2012

2012/11/23

Tunteiden syke

Tunteiden syke


Lempeys hipaisi tunteiden pintaa.

Kostunut silmä liikutuksesta värisi,
elimme ja tunsimme.

Meissä ei kaikki vielä kuolleena roiku.

Lämmin syke tuntui kylkiluiden alla.

Meillä on toivoa vielä.



R.S
23.11.2012

2012/11/22

Etäällä

Etäällä


Henkinen yhteys,
pysyi vahvana.

Vaikka etäisyys oli pitkä,
sanat liikkuivat nopeaan tahtiin,
taivaan reunalla.

Ajatukset olivat yhtenevät.

Sielumme syntyivät kaksosina,
vaikkakin eri aikaan.

Maailma on meidän.

Rakastamme sanoja.



R.S
22.11.2012

2012/11/21

Elämisen aika

Elämisen aika


Odottaminen on turhaa,
se parempi päivä, ei tule milloinkaan.

Kannattaa elää,
nyt on sen aika.



R.S
21.11.2012

2012/11/20

Havahtua

Havahtua


Katso.
 
Elämässäsi on muitakin asioita,
kuin pelkkiä epäonnistumisia.



R.S
20.11.2012

2012/11/19

Karu maisema

Karu maisema


Kadotettu valkoinen,
sulatti lämpö kaiken.

Kostea utuinen sää,
peitti meidät allensa.

Maapallo pysähtyi,
aika otti taka-askeleen.

Tuhosimme kaiken,
mikä kaunista oli.

Maisemassa ei näkynyt kuin puiden torsoja,
me olemme kohta samanlaisia.



R.S
19.11.2012

2012/11/16

Täyteläistä

Täyteläistä


Vain hetki olla,
vain hetki katsoa.

Jokainen niistä on kallisarvoinen tuokio.

Kukaan ei tiedä polkunsa pituutta,
elä nautiksellen täyteläistä elämää.

Anna niiden murehtia, joilla siihen on aikaa.

Naura elämälle,
ilolla kohti huomista.



R.S
16.11.2012

2012/11/15

Loiste

Loiste


Hämärä ympäröi meidät,
kaappasi kaamos meistä kiinni,
piti otteessaan.

Mielemme lainehti vapaana,
laulaen iloista lauluaan.

Kahlita ei meitä voi,
olemme vapaiksi syntyneet.

Musta yökin muuttui,
hehkuvaksi valoksi.

Rauha valtasi sielun.

Valo oli meissä sisällä.

Loistaen.



R.S
15.11.2012

2012/11/14

Sulatusta

Sulatusta


Hymyilevä nainen,
sulatti kivisydämen.

Miehen rinnasta.



Raimo.Sa
14.11.2012

2012/11/13

Saastuttaja

Saastuttaja


Oli vehreä luonto.

Kaikki muuttui, kauha murskasi maanpinnan.

Maassa ei kasvanut mikään,
linnut lopettivat laulunsa.

Joesta oli mahdoton kalastaa,
suli siima.

Happoa siinä virtasi.

Järvessä uiminen mahdotonta,
paloi nahka luita myöten.

Tulevaisuus on myrkyllinen,
huomisessa ei toivoa näy.

Saastuttaja vain nauraa.

Kätesi luinen, ilman lihoja,
kauhoo kuollutta rantahiekkaa.



R.S
13.11.2012

2012/11/12

Hellästi

Hellästi


Sykkivä sydän,
kirkkaana loistavat silmät.

Pehmeä vartalo vasten omaani,
olla vain olla ja nauttia.



R.S
12.11.2012

2012/11/09

Ilon etsintä

Ilon etsintä


Kadotettu ilo.

Olet itse sen piiloon laittanut,
mielesi sopukoihin.

Siellä se on syvällä mietteiden alla.

Tallessa.



R.S
09.11.2012

2012/11/08

Kylmä kuiskaa

Kylmä kuiskaa


Horisontin hiljainen kuiskaus,
minä kylmenen.

Viimani luihin asti käy,
olen kylmä ja kolea.

Jäädytän kaiken, olen jähmeä.

Kesä ole hiljaa kun minä puhun,
nyt on talven hetki.

Tuulen reunalla lämpö ratsastaa.

Siellä se odottaa oikeaa hetkeä.
näyttäytyä.

Sitä odotellessa,
kaulahuivi tiukalle.



R.S
08.11.2012

2012/11/07

Varmaa elämää

Varmaa elämää


Varmuus elämästä,
harhaa se vain on,
katoaa kuin usva päivällä.

Haihtui pois.



R.S
07.11.2012

2012/11/06

Palkka

Palkka


Juokse.

Ota huominen kiinni,
kurota korkealle revi tähdet alas.

Haali rikkaudet itsellesi.

Unohda kaikki rakkaat.

Ole ylpeä ja väheksy muita ihmisiä.

Kuole yksinäisenä ja unohdettuna.



R.S
06.11.2012

2012/11/05

Ahneuden hinta

Ahneuden hinta


Planeetamme vaikeroi.

Hehkuvat kyyneleet,
valuvat sihisten mereen.

Kallio värisi.

Teimme sille vain pahaa,
kulutimme loppuun kaikki sen voimat.

Halusimme kaiken.



R.S
05.11.2012

Menneisyys

Menneisyys


Menneisyys on hautausmaalla,
kiven alla.


R.S
05.11.2012

Tovi

Tovi


Ajatuksesta mielessäsi,
niin pieni hetki tekoihin.


R.S
05.11.2012

2012/11/03

Stabiloimaton

Stabiloimaton


Epävakaa ihminen.

Tiedä ei, onko huominen,
vaiko eilinen päivä.


R.S
03.11.2012

2012/11/02

Haaveet

Haaveet


Lohkare kiveä huokaili jäisenä,
aurinko on kaverini.



R.S
02.11.2012

2012/11/01

Värinää

Värinää


Kylmyys riisui puut paljaiksi,
väristen pakkasessa odottamassa.


R.S
01.11.2012

2012/10/31

Kuuma syli

Kuuma syli


Elämä ei ollut kiiltokuva,
hileet eivät kimaltaneet,
himmenevässä illassa.

Aurinko pilven takana lymyili.

Tunteiden aallot velloivat suuresti,
välillä hukuttaen.

Maininki heitti poloisen, käytettynä rannalle,
silmät hiekkaa täynnä.

Kontaten karkuun suuria tunteita,
tiesimme että ne satuttavat meitä vielä.

Siitä huolimatta,
emme voineet olla rakastamatta toisiamme.

Vaikka kaikki oli meitä vastaan.

Halasimme rannalla,
joka ei päättynyt koskaan.

Hiekka vain narisi jalkojemme alla.

Kuuma syli hehkui.



R.S
31.10.2012

2012/10/30

Räntää

Räntää


Hidas mieli, tummat ajatukset.

Vaakatasossa lentävä märkä räntä,
kosteana ja kylmänä vasten kasvoja.

Vetiset sukat vuotavissa kengissä.

Kuuma kivi taskussa,
tietäen ettei ensi kesänä,
tarvitse palella.



R.S
30.10.2012

2012/10/29

Lyhyt kierto

Lyhyt kierto


Olimme hetken,
katsoimme maailmaa.

Ymmärsimme aikaa,
oivalsimme elämän suuren kysymyksen.

Sitten oli aika mennä pois,
jättämättä merkkiä .

Olla ja kadota.

Kohtalomme.



R.S
29.10.2012

2012/10/26

Pois heitetyt sielut

Pois heitetyt sielut



Kahlaten kostuneet jalat,
ojan kautta elämään.

Rikkinäinen kenkä.

Kiveen potkaistu kipeä varvas.

Tuuli kuritti samalla kurkun päätä,
suu auki kohti vastatuulta huutaen.

Olen minäkin ihminen.

Taivallettiin jonkun aikaa syksyssä.

Muovikassit käsissä roikkuen,
elämä niissä pakattuna,
sateelta suojassa.

Tämä oli tätä hetkeä ja aikaa.

Monelle kulkijalla,
kun elämä heittelee.



R.S
26.10.2012

2012/10/25

Kalpeat

Kalpeat



Kylmyys vei kesältä terän,
riipi puut paljaaksi.

Jäi vain havuihin väriä vihreää,
ettemme unohtaisi lumen keskellä,
kesän sävyjä.

Laahustamme jäykkinä,
kinoksien läpi.

Myssy silmillä,
nenässä jäätynyt tippa.



R.S
25.10.2012

2012/10/24

Suljetut silmät

Suljetut silmät


Anna silmiemme levähtää hetkisen,
jotta huomenna näkisimme kauneuden.



R.S
24.10.2012

2012/10/23

Jäätynyt heinä

Jäätynyt heinä


Kuljettu polku,
nariseva jäätynyt heinä katkeaa.

Alas laskeutuneet kultaiset lehdet.

Viileät tuulet riepottelevat,
routaista maata.



R.S
23.10.2012

2012/10/22

Jäähdytystä

Jäähdytystä


Viileä vesi hiveli hehkuvaa vartaloa.

Rakastunut veri kiehui kuumana,
sulatti rannalta jäänreunan.

Intohimo ui vapaana,
valmiina rakastumaan uudestaan.

Supistunut pupilli,
katsoi elämää kapeasta raosta.

Huohottaen höyryä.



R.S
22.10.2012

2012/10/19

Taivas itkee

Taivas itkee


Itki taivas.

Kyyneleet ojassa vuolaana.

Vesi viileä, jäädytti.

Koski valtimona sykki,
pauhasi ja elämöi.

Vieden pisaroita, eteenpäin kohti talvea.

Kulki vesi jähmeänä jäästä,
mutta silti liikkuen.

Kohtaloaan aavistellen.



R.S
19.10.2012

Vuorenhuippu

Vuorenhuippu


Huippu.

Korkealle kasatut kivet.

Varjot peitti pilvet.

Solaan jäi reitti tuulille,
avattu purje joella.

Yksinäinen kulkija mahtavassa luonnossa,
puristi maisema hänet pieneksi pisteeksi.

Virtasi vesi alas,
kiihtyvällä vauhdilla.

Paeten korkeutta.



R.S
19.10.2012

2012/10/18

Runous

Runous


Tajuntasi pintaa,
hipaiseva hiljainen huuto.

Viileän silkin kosketus,
lämpöisellä vartalolla.

Kehosi jäi värisemään mielihyvästä.

Sanat koskettivat ihmistä.

Aloit miettimään niiden merkitystä.



R.S
18.10.2012

2012/10/17

Tuntematon aika

Tuntematon aika


Hiiltyneet ajatukset.

Menneisyyden haamujen, laahustava kulku.

Kylmä käsi koski sielusi pintaa,
värisit kuin haavanlehti.

Silmäsi punaiset  katsoivat laskevaan aurinkoon.

Aika ei edennyt suoraan,
kaareva maailma muuttui epävakaaksi.

Kaaduit !

Kierähdit reunan yli.

Tyhjyys oli alapuolellasi,
lensit kohti tuntematonta aikaa.



R.S
17.10.2012

2012/10/16

Sydän hymyilee

Sydän hymyilee


Rakkaus on omituinen eläin.

Tuottaa se tuskaa,
kyyneleet vuolaana virtaa,
tunteiden kuohut meidät hukuttaa,
murhe joskus luonamme käy.

Iloa rinta täynnä.

Naurava sydän hymyilee.

Ilman sitä tuntuu haikealta,
sen kanssa on mahdoton elää.

Mutta se on rakkaus itsessään.

Vailla sitä olemme puolikkaita orpoja.



R.S
16.10.2012

2012/10/15

Muutto

Muutto


Hallittu kaaos,
suljetut ovet.

Laudat ikkunoiden päällä.

Pihatie autio,
kulkijat kadonneet.

Itkuiset kasvot, matkalla muuttoautossa.

Valtiovalta pakotti lähtemään,
suureen betonilähiöön.

Tuntemattomaksi kasvoksi,
muiden hiljaisten joukkoon.



R.S
15.10.2012

2012/10/12

Väärä maa

Väärä maa


Vaalea kalpea koivu,
routaisen peiton syleilyssä,
täristen horkassa.

Isojen kivien välissä,
lohkareet puristivat juuria.

Pohjoisen viiman hivellessä tuohen reunaa.

Ujellus kuului kauaksi asti.

Valitti alaston puu kohtaloaan,
miksi synnyin tänne.

Palmuna haluaisin olla etelän saarella.

Vie minut sinne.



R.S
12.10.2012

2012/10/11

Kohtalomme

Kohtalomme


Hahmot roudan jäykistämät,
sama ilme kasvoilla,
vaikka aika kulkee.

Keskipäivän aurinkokaan,
ei tuo notkeutta meihin.

Mikään ei muutu pohjolassa.

Talvi on kohtalomme.



R.S
11.10.2012

2012/10/10

Epävakaata

Epävakaata


Sade piiskasi maata,
maailma itki omaa pahuuttaan.

Pilvet jatkoivat tummana matkaa.

Tuulet olivat kiemuraisia.

Me vain katsoimme taivaanrantaa,
epäuskoisina.



R.S
10.10.2012

2012/10/09

Unohdetut

Unohdetut


Haamut ovat rakkaudettomia,
unohdettuja sieluja.

Teiden risteyksessä.

Katuvalot rikki,
kuutamo piilossa.



R.S
09.10.2012

2012/10/08

Etsien

Etsien


Kaukana käsivarret,
ojennettuina hamuten maailmaa.

Silmä tiukasti kiinni kaukaisuudessa.

Horisontin raja,
häämöttäen verkkokalvolla.

Etsien elämääsi kaukaisuudesta.

Sinulla oli kaikki mitä tarvitset, aivan lähelläsi.

Olisit vain puristanut ja halannut kovaa.

Rakkaus ei kadonnut,
vaikka vuodet kuluivat.



R.S
08.10.2012

2012/10/07

Tuulessa

Tuulessa
 

Tuuli.

Tuo meille viisautta, jotta osaisimme elää.



R.S
07.10.2012

2012/10/06

Hyvä olo

Hyvä olo


Vain unimaailmassa on hyvä olla.



R.S
06.10.2012

2012/10/05

Inhimillistä

Inhimillistä


Me kaikki,
ihmisyys.

Iloiset ja surulliset hahmot.

Nähdä toinen ihminen,
sellaisena kuin se on.

Ilman mitään kuorrutuksia,
koska sillä peitetään valheellisuus.

Hyväksyä hänet vikoineen,
koska emme ole täydellisiä kukaan.



R.S
05.10.2012

2012/10/04

Aika laineilla

Aika laineilla


Tuleva hetki,
takautumia menneestä.

Kaareva aika tuli takaisin,
eteesi tipahti menneisyys.

Elämän helvetti ja ilo silmissäsi,
joka hetki.


R.S
04.10.2012

2012/10/03

Hytisevä kivi

Hytisevä kivi


Hahmottava mielentila,
aistit avoinna kuuntelemaan.

Kylmä kivi itki hiljaa,
routaisessa maassa.

Halusi olla lämpöisessä kesäillassa,
ilta auringon alla.

Talvi tuli jäädytti halut.



R.S
03.10.2012

2012/10/02

Rakkaus sattuu

Rakkaus sattuu


Kirvelevä sydän,
jätti lyöntejä väliin.

Tuskan parkaisu,
kuului vain sisälle päin.

Vartalo värisi horkassa.

Suonet valitti hetkisen,
hiljaisuus peitti kaiken allensa.




R.S
02.10.2012

2012/10/01

Hehkuvat värit

Hehkuvat värit


Syksy tuli,
räjäytti värit maailmaan.

Kosteus on kaikkialla.

Luonto näytti,
kuinka kaunis se voi hetken olla,
ennen hiljaista valkeutta.



R.S
01.10.2012

2012/09/28

Vapaa aalto

Vapaa aalto


Kimalteleva aalto,
hehkuen värejä taivaan,
suuressa meressä kuohuen.


Vapaana ilman kahleita,
mieli lainehti,
vailla suuntaa kenenkään estämättä.

Keinotekoiset rajat rikottu,
avara maailma edessä.

Ruumis kahledittuna paikkaan kiinni.

Vaeltelin mieleni polkuja pitkin.

Katsoin kauniita maisemia,
nauroin tulevalle ajalle.



R.S
28.09.2012

2012/09/27

Muutoksen tuojat

Muutoksen tuojat


Viileä vesi,
suon reunalla kurki.

Matalapaine riehuu.

Lentämään lähti, kohti etelää,
tuoden nokassaan viileän tuulen,
aika muutoksen jo koittanut.

Hehkuva elämä jäi taakse.

Siivillensä nousi, lammen sinisestä syleilystä.

Joutsen hänen valkeutensa,
ylväänä liiti kohti,
lämpöisiä hiekkarantoja.

Siipiensä suojista tiputteli,
lumihippusia päällemme.

Kaarsi matalalta,
lumimyrskyn sai aikaiseksi.

Jäimme pipo päässä odottamaan,
lammen rantaan, uutta kevättä.



R.S
27.09.2012

2012/09/26

Naurava ihminen

Naurava ihminen


Iloinen vihellys.

Liha hymyili, luutkin vääntyivät nauramaan.

Puhalsin kovaa, karkoitin tummat pilvet.

Valo helmeili aamulla,
puut loistivat punaisessa hehkussa.

Kostea heinä taipui pisaroiden painosta.

Aamu helli minua,
pehmeä usva leijui tieni päällä,
minun oli määrä kulkea matkani.



R.S
26.09.2012

2012/09/25

Tähtipöly

Tähtipöly


Sormet tiukasti kiinni rakkaudessa.

Sydämestä puristaen,
vapaana virtaava veri.

Haavat lihaksen, pinnassa tihkuvat,
unohdettua kaipausta.

Pilvet eivät vaimentaneet,
sykkivää ihanuutta.

Tähtipöly avaruudesta loisti kirkkaana.

Pimeys ei haitannut.

Rakkaus johdatti seuraavaan päivään,
hengitin elin tänäänkin.



R.S
25.09.2012

2012/09/24

Katoavaa

Katoavaa


Varmuus elämästä,
kadotettu horisontti.



R.S
24.09.2012

2012/09/21

Pimeys itki

Pimeys itki


Planeettojen hento huokaus.

Kiertoradalla pimeydessä,
matkalla äärettömyyteen.

Vältellen tulta syöksevää aurinkoa.

Meteoriitti hipaisi,
taivas oli haavoja täynnä.

Musta yö itki.

Kyyneleet kuivia,
hiekkapölyä iiriksessä.

Kylmyys jäädytti tähdet,
jääkiteinä tuikkien himmeänä.

Laajenevassa tilassa,
jossa mikään ei ollut pysyvää.



R.S
21.09.2012

2012/09/20

Lumen kahlaajat

Lumen kahlaajat


Pieksee viima järven aaltoja.

Kylmät kivet ottavat iskuja vastaan,
aalto moukaroi rannan hiekkaa.

Sininen valo, halkaisee maan.

Pilvi kasteli,
kalutut koivut alastomana seisovat sateen alla.

Jäätynyt heinä valittaa,
haluaa taipua, mutta talvi tulee jo lähellä.

Vaanii se seuraavassa tuulessa,
joka leijuu pohjoisesta päällemme.

Lumen kahlaajat jatkavat hidasta elämäänsä.

R.S
20.09.2012

2012/09/19

Rajoittunut

Rajoittunut


Tahmea henkien liike,
ajattelun rajoittuneisuus esti elämästä.

Ota haltuusi porttien avaimet,
aukaise lukkosi, ole elävä.

Hengitä vapaasti,
sinä luontokappale.

Palanen maailmaa sinussa.



R.S
19.09.2012

2012/09/18

Kasteltu

Kasteltu


Pilvet toivat kosteuden,
jaksoin kasvaa hyvässä maaperässä.



R.S
18.09.2012

Himmennetty

Himmennetty


Kuka sammutti valot,
sieluni kirkkaus himmeni illalla.



R.S
18.09.2012

Kuutanssi

Kuutanssi


Kuu tanssi vain yöllä, järven pinnassa.



R.S
18.09.2012

2012/09/17

Muuttuva elämä

Muuttuva elämä


Päivät kuin laiha tuuli,
suunnitelmat valuivat sormien välistä.
Voimaa ei ollut puristaa kovempaa.

Vuosi siirtyi toiselle,
mitään ei tapahtunut.

On nyt aika, tehdä mullistava käänne.
Avasin purjeen,
lähdin elämän ulapalle seilaamaan.

Kohti seikkailuja.

Valo loisti saarien välissä.



R.S
17.09.2012

2012/09/14

Muuttaja

Muuttaja


Sulka valkoinen jäi rantaan,
viileän lammen.

Avasi siipensä,
liiti pois.

Kohti lämpöisiä vesiä.

Keväällä jälleen tapamme,
sinut uljas lumihiutale lintu.

Odotan lauluasi kun saavut.



R.S
14.09.2012

2012/09/13

Väriloisto

Väriloisto


Värien loistelias hehku.

Luonnon kauneuden,
silmiä hivelevä maisema.

Usva peitti lahdelman.

Viileässä illassa,
tyyni vesi odotti soutajaa.

Aika oli pysähtynyt.


R.S
13.09.2012

2012/09/12

Kohtuullinen elämä

Kohtuullinen elämä


Oli elämällä hetkensä,
iloa ja lämpöä.

Kylmyyskin välillä piinasi.

Synkätkin yöt saapuivat,
toinen toisensa perään.

Sittenkin se oli elämisen arvoista.

Aikaa kun kului,
kaikkea edes muistanut.

Hyvä niin.

Oli helpompi elää päivänsä.



R.S
12.09.2012

2012/09/11

Valaistu tie

Valaistu tie


Tie pimeä.

Himmeät lyhdyt kohti tulevaa,
kuutamo riitti minulle valoksi.

Olin menossa kohti huomista.



R.S
11.09.2012

2012/09/10

Viilentyneet tuulet

Viilentyneet  tuulet


Maailma kostui,
pilvet vyöryivät ylitsemme.

Syys iski terävät kyntensä,
luontoon kiinni.

Ravisteli puita,
lehdet tippuivat.

Maantuneiden kostea tuoksu,
täytti metsän.

Viileä tuuli riepotteli matalaa kanervaa.

Se tiesi että talvi on seuraavan kiven takana.

Valmiina nipistämään latvaa.



R.S
10.09.2012

2012/09/08

Kauneus

Kauneus


Polta maisema verkkokalvolle kiinni.

Jotta muistaisimme sen.



R.S
08.09.2012

2012/09/07

Kärsivällinen

Kärsivällinen


Tuulet kiertävät minua.

Ajatukseni kadotin kivikasan varjoihin.

Sade ei kastellut kuivuneita huuliani.

Elämälle sokeat silmäni,
eivät nähneet tulevaisuuteen.

Ystäväni jo kuolleet,
yksin vain elän elämääni.

Joka aamu jaksan silti odottaa,
uutta parempaa huomista.

Olinko tyhmä vaiko,
optimistinen uuden elämän löytymiseen.

Odotan kärsivällisesti,
joka aamu auringon nousua.


R.S
07.09.2012

2012/09/06

Vesi

Vesi


Vilvoita kuumia vartaloitamme.



R.S
06.09.2012

Sade

Sade


Ravitse meidän kuivuneita huuliamme.



R.S
06.09.2012

2012/09/05

Kasvaminen

Kasvaminen


Kehittyä ihmisenä,
vaikka ei aina sitä itse huomaa.



R.S
05.09.2012

2012/09/04

Autuas

Autuas


Autuas,
osaa elää itsensä kanssa sopusoinnussa.

Maailman hetki on hänen.



R.S
04.09.2012

2012/09/03

Vanhemmat

Vanhemmat


Harmaantunut katse,
takana kirkas peili.

Sielun välähdykset,
säihkyen loistaa.

Heijastuen hetkittäin,
selkeäksi kuvaksi.

Sanoja piti tavailla,
mutta tuli ne sieltä.

Hetken päästä.

Mikä kiire tässä nyt on,
kerkiää sitä vähemmälläkin.

Valmis maailma.



R.S
03.09.2012

2012/08/31

Valuva solu

Valuva solu


Ilman ajattelua,
olemme yksisoluinen,
valuva alkulima.

Väristen tuulessa,
vailla suuntaa.



R.S
31.08.2012

2012/08/30

Taivaan vaeltajat

Taivaan vaeltajat

Lipui sinessä,
tuulien syleilyssä.

Valkoiset pilvet.

Vapaana kulkien,
nähden maailmaa,
ylittäen meret.

Keveänä leijuen,
hymyillen vienosti.



R.S
30.08.2012

2012/08/29

Elämän laineet

Elämän laineet

Elämällä oli hetkensä,
iloa ja lämpöä.

Kylmyyskin välillä piinasi.

Synkätkin yöt valuivat,
toinen toisensa perään.

Sittenkin se oli elämisen arvoista.

Aikaa kun kului,
kaikkea ei edes muistanut.

Unholan kaivoon vajosi,
Ajan hetkiä.

Hyvä niin,
oli helpompi elää päivänsä.



R.S
29.08.2012

2012/08/28

Tunteet

Tunteet


Iso ja karhea koura,
piti hentoa kukkasta hellästi kiinni.

Suojasi toisella kädellä,
ettei tuuli taittaisi vartta.

Hempeä mieli oli miehelläkin.



R.S
28.08.2012

2012/08/27

Lukitsematon

Lukitsematon


Ovi joka ei ole suljettu,
ei estä ketään.



R.S
27.08.2012

Huolimaton

Huolimaton


Huolimattomuus on tyhmyyden alku.



R.S
27.08.2012

2012/08/24

Voima rasvaa

Voima rasvaa

Pieni sipaisu,
elämää leivän päälle.

Uusilla voimilla,
kohti tulevaa aikaa.

Vahvana ja voideltuna.



R.S
24.08.2012

2012/08/23

Kaupunki

Kaupunki

Keuhkot täynnä kaupunkia.

Silmät sokeana valoista.

Tuskainen parahdus hampaiden välistä,
kaikki on sanottu.

Haluamme hengittää luontoa,
elää vapaana.

Rajana taivaanranta.



R.S
23.08.2012

2012/08/22

Näkökulma

Näkökulma

Silmät.

Katsokaa tulevaan elämään.

Menneisyys saa jäädä unholaan,
kipeät asiat haudataan.



R.S
22.08.2012

2012/08/21

Vaihtoehto

Vaihtoehto

Rahallinen vaiko,
rahaton elämä.

elämisen taitoa,
ei voi ostaa kaupasta.



R.S
21.08.2012

2012/08/20

Liikaa valoa

Liikaa valoa

Kuu katsoi aurinkoa,
aamuisessa hetkessä.

Päätti paeta.

Kirkkaus oli liikaa,
viileästä valosta,
pitävälle taivaankappaleelle.

Se kelmeänä loistaa,
hämäryyden hetkellä.



R.S
20.08.2012

2012/08/19

Totuttu asia

Totuttu asia


Rutinoitunut arki tappaa intohimon.


R.S
19.08.2012

2012/08/18

Katsoa

Katsoa


Miksi mies katsoo naista,
koska se on kaunis.


R.S
18.08.2012

2012/08/17

Erottaja

Erottaja


Matalalta aurinko kurkisti.

Himmeään aamuun,
kirkkaan viivan teki.

Kosteaan heinään.

Halkaisi yön ja päivän kahtia.

Jotta osaisimme elää,
oikeassa hetkessä.


R.S
17.08.2012

2012/08/16

Rypistymätön

Rypistymätön



Ihminen ei vanhene,
se kypsyy sisältä päin.


R.S
16.08.2012

2012/08/15

Monet kasvot

Monet kasvot



Pahalla on kahdet kasvot.

Viaton enkelin hymy,
sisällä täysi piru.


R.S
15.08.2012

2012/08/14

Epätarkka

Epätarkka


Usvainen maailma.

Todellisuus ei näyttäydy raakana,
helppo on tietä vaeltaa.


R.S
14.08.2012

Samanlaisia

Samanlaisia


Mieskin on ihminen.


R.S
14.08.2012

2012/08/13

Kuivunut

Kuivunut


Mies ilman rakkautta.

Kuivuneena kelohonkana.

Valmiina leimahtamaan,
jos joku sytyttäisi.

Iloiset intohimon liekit,
lepattaisivat illan reunassa.



R.S
13.08.2012

2012/07/29

Kuvajainen

Kuvajainen


Kalpeat kasvot,
laiha vartalo.

Pakotettu elämään,
vieraan ihmisen vartalossa.

Sieluton rujo haamu.

Laahustaen hitaasti,
kohti omaa tuhoaan.

Elämän kipinä vain puuttui.



R.S
29.07.2012

2012/07/16

Viileys

Viileys


Kylmät airueet

Ripottelivat päällemme,
kosteuden siemenet.

Tukka liimaantuneena,
jatkoimme matkaa.

Jalka lätäkössä.

Unelmoiden lämmöstä,
jossain muualla.


R.S
16.07.2012

2012/07/13

Joku toinen

Joku toinen


Tunteet ,
jos ne ei ole omia.

Varastettu minä ei kauan pärjää.

Tässä kiihtyvässä maailmassa,
jossa aika on lyhentynyt.

Yksinäisyys lisääntynyt.



R.S
13.07.2012

2012/07/12

Sisus

Sisus


Tajuttomuuden hetki.

Silmät kääntyneenä kohti aivoja,
että näkisi sielunsa tilan.

Olisiko siellä valoa ja hitunen ajatusta.

Viileä pää hehkuu,
kilpaa kuutamon kanssa.



R.S
12.07.2012

2012/07/11

Oivallus

Oivallus


Hidas oli vanhuksen askel,
näkökin huonontunut.

Hymyili vain hän.

Sillä tiesi salaisuuden.

Oivalsi eläneensä hyvän elämän,
vaikka vartalo rapistui ajassa.

Matka kohti taivaanrantaa alkoi.



R.S
11.07.2012

2012/07/10

Reitti

Reitti


Järvenselän aallonharja,
oli valtatiesi.

Vastarannalla tulevaisuutesi.

Kuu piirsi himmeän kaistan,
jota pitkin purtesi tiesi seilata.

Kohti uutta elämää.

Tänään kaikki muuttui.



R.S
10.07.2012

2012/07/09

Väärä kuva

Väärä kuva


Elämän kovettamat kasvot,
pistävä tuijotus.

Suupielet alaspäin,
vaikka hymyilee.

Sielussa sulaa hunajaa,
mutta kukaan ei sitä nähnyt.

Hellyys huokui hänestä,
koskettajaa ei koskaan tullut.

Kaikki kaunis jäi piiloon,
hänen elämässään.



R.S
09.07.2012

2012/07/06

Varjossa

Varjossa


Auringon varjossa,
ei ollut  muita,
kuin minä ja sieluton varjoni.

Olin eloton.

Varjoni lauloi iloisesti,
tuttua sävelmää kesästä.

Tuuli otti minuuteni ja vei pois.



R.S
06.07.2012

2012/07/05

Suomi

Suomi


Metsän huokaisu,
hiljaa kuiskivat tuulet.

Värisevä kallio alla sammaleen.

Huutaa ulapan takana saaren ranta.

Rantakivet myrskyissä hioutuneet,
siloiset ja kauniit.

Heinä taipuu illassa.



R.S
05.07.2012

2012/07/04

Kauniit hetket

Kauniit hetket


Elämän kauniita hetkiä.

Tuoksu joka leijailee kosteasta heinästä,
jossa hiljaa makaat.

Ääni kun vesi osuu rantakivikkoon,
iloinen veden loiske.

Naurava aallonharja.

Silmät tavoitti sinisen taivaan,
pilviä täynnä.

Ajelehtivat siellä murheista vapaana.

Hymyilevinä.



R.S
04.07.2012

2012/07/03

Luonnon kauneutta

Luonnon kauneutta


Metsälammen reuna.

Pehmeä ja upottava,
utuinen sumu.

Aamun ensi tunteina,
matalalla lentävä auringon säde.

Puiden rungot hehkumaan saa,
hetken päästä maailma on kirkkaampi.

Kuikka vain lauloi vastarannalla,
säveltään kuuluvaa.

Unelmoin kauneudesta,
joka kadota ei saa.



R.S
03.07.2012

2012/07/02

Sielun voima

Sielun voima

Sieluni oli vahva.

Vartaloni valui hyytelönä,
kivien väliin.

Maaduin.



R.S
02.07.2012

2012/06/29

Erinlaiset

Erinlaiset

Suhteiden monimutkaisuus.

Sanomattomat sanat,
kuuntelemattomat viestit,
ymmärryksen puute.

Puhutaan, mutta eri asiaa.

Oletetaan mutta ei tiedetä,
kuin kaikki olisi selvää.

Mies ajattelee kuin mies.

Mutta mitä tuumaa nainen,
väittää tietävänsä mitä mies tuntee.

Ei se tiedä !

Jos ei kysy suoraan ja selvästi.

Vertauskuvilla puhuminen tuhoaa suhteen.

Olemmeko liian erinlaisia,
olemaan yhdessä.


R.S
29.06.2012

2012/06/28

Risteyksessä

Risteyksessä

Meillä oli eri halut.

Arvostimme eri asioita.

Päämäärämme eivät kohdanneet,
silti elimme yhdessä pitkään.

Täydensimme varmasti,
toisiemme sielujen tyhjiöt.

Tuliko meistä yhdentyvä solu,
joka sykki samaan tahtiin.

Ajauduimme ehkä erilleen.

Pienissä myrskyissä.



R.S
28.06.2012

2012/06/27

Viiltävä tuska

Viiltävä tuska
Sydämeni avoin.

Herkkä minä,
rikkirevitty raastimella.

Leikelty siivuiksi, leikitty tunteillani.

Niin viiltää, niin viiltää.

Hajoan tähtisumuksi.

Rikki tuska minut  saa.

Kadotin sen ainoan rakkauden,
en itseäni voi sietää.

Päästin menemään,
vaikka kaipasin.

Jäi ikävä sieluni sisään.



R.S
27.06.2012

2012/06/26

Kuohut tunteiden

Kuohut tunteiden

Pimeä yö,
vellova meri.

Vaahtopäät korkeat,
tunteiden ristiaallokossa.

Rakkautesi pieni siemen,
aallon pohjassa.

Uiden kiivaasti,
kohti aallon harjaa.

Tavoitellen kuohuvaa meren kärkeä.

Niin korkealle että näkisi tähtitaivaan.

Olisiko yksi tähti varattu.
sinulle ystäväksi.



R.S
26.06.2012

2012/06/25

Yhdentekevää

Yhdentekevää

Kadotettu päivä

Varjotkin himmenevät,
pimeys imi auringon.

Hipaisi tuuli hiuksia.

Menetimme ajatuksen päämme sisältä.

Kuljimme vailla päämäärää.

Päivä seurasi toista,
samankaltaista,
emme huomanneet mitään.


R.S
25.06.2012

2012/06/22

Aurinko

Aurinko

Tuo iloa,
kaamoksesta väsyneeseen mieleen.



R.S
22.06.2012

2012/06/21

Kallistettu

Kallistettu

Kuunsirppi halkaisi pilven.

Satoi vain toiselle puolelle järveä.

Toinen kuivui,
toisessa tulva lainehti.

Maailma ei ollut koskaan tasapainossa.

Kuu kallisti maapalloa hieman.

Kaaduimme.



R.S
21.06.2012

2012/06/20

Kuunnella

Kuunnella

Linnut.

Kauniiden laulujen laulajat.

Olkaa myöhään syksyllä kanssani,
korvani haluaa kuunnella lauluanne.



R.S
20.06.2012

2012/06/19

Vastapuolet

Vastapuolet

Hillitön ilo ja nauru,
päättyi suureen suruun.

Pahat ihmiset olivat liikkeellä.



R.S
19.06.2012

2012/06/18

Vaikutus

Vaikutus

Hymy valaisi päivän.

Ilo siitä lämmitti,
vielä huomennakin.



R.S
18.06.2012

2012/06/15

Onnellisuus

Onnellisuus

Koivussa kaunis viherrys.

Heleä aurinko ylhäällä.

Lempeä tuuli hivelee kasvoja,
sielussa seesteinen rauha.

Kaikki oli siinä hetkessä.

Muuta ei ihminen tarvitse,
ollakseen onnellinen.



R.S
15.06.2012

2012/06/14

Voimaa

Voimaa


Vihreä maa huokui elämää.



R.S
14.06.2012

Kaunista

Kaunista

Lintujen laulu.

Kuuntelin niitä,
sielu auki.



R.S
14.06.2012

Tietämys

Tietämys


Luut tietävät milloin on kesä.



R.S
14.06.2012

2012/06/12

Uusi aamu

Uusi aamu

Aamu-usvan taikaa.

Siivilöitynyt kapea valo,
säde viivoja piirrellen viileään hetkeen.

Linnut huokailevat oksilla,
silmät terävinä ruokaa etsien.

Pienet nokat ammottavat auki.

Nälkäisinä hamuavat,
höyryävää aamua.



R.S
12.06.2012

2012/06/11

Kyynerpää

Kyynerpää

Ihmisyys kadotettu,
ahneus etunenässä.

Eteenpäin rynnivä, terävä kyynerpää.

Kaatuvat ihmiset ovat vain lisäpisteitä,
rahassa rypevän eliitin mielestä.

Kun se vauhti pysähtyy.

Äkisti.

Hymyiletkö vielä,
rahakasan päällä.



R.S
11.06.2012

2012/06/08

Olematon

Olematon

Käteesi loisti valonsäde.

Sen alle ei varjoa tullut.

Olit vain ilmaa,
et ollut mikään, etkä kukaan.

Unohdettavissa,
kuin eilistä ei olisi ollutkaan.



R.S
08.06.2012

2012/06/07

Tuholainen

Tuholainen

 Kadotettu paratiisi.

Ihmisen paha ruumiillistuma,
tuhoten kaiken eteensä tulevan.

Ymmärtämättä miksi,
tekee silti.

Tuhotyötään suurella sydämellä,
muka ihmiskunnan hyväksi.

Katsoisi kerrankin.

Mitä on saanut aikaan,
niska taipuen menneisyyteen.

Ymmärtäen.



Raimo. Sa
07.06.2012

2012/06/06

Tyytymätön hölmö

Tyytymätön hölmö

Olemme sokeita,
vaativia hölmöjä.

Valitamme aina,
kuinka huonosti meillä menee.

Emme huomaa onnen hetkiä,
ainaisen valittamisen välissä.

Pysähdy !

Ajattele oliko asiat sittenkään,
niin huonosti kuin luulit.

Katso maailmalle ja ymmärrä.

Valo ympäröi sinut.



R.S
06.06.2012

2012/06/05

Kulkijat

Kulkijat

Laskeutunut pöly.

Autiossa talossa jälki lattiassa,
askel piirti viivan.

Avattu homeinen verho,
kalpeat kasvot ikkunassa.

Silmissä ei mitään.

Ketään ei ollut sisällä,
kulkijat vain kulkivat,

Tuuli henkäili hirsien raossa,
hiljaisuus sen takana tyhjyys.

Pimeydessä ei kulkenut kukaan.

Yö on ympärillämme.



R.S
05.06.2012

2012/06/04

Vaihtelevaa

Vaihtelevaa

Oli hyviä päiviä,
mutta myöskin niitä huonoja.

Kaikki ne piti kuitenkin elää.

Niitä rikkaampana,
kohti tulevaa.

Aurinko nousee huomennakin.



R.S
04.06.2012

2012/06/01

Epävakaa

Epävakaa


Pysyvää ei ollut mikään,
kaikki katosi ajassa.



R.S
01.06.2012

2012/05/31

Kaikki valmiina

Kaikki valmiina

Sinulla oli kädessäsi,
kaikki mitä elämääsi tarvitset.

Käytitkö mahdollisuudet,
jotka oli sinulle annettu.

Muita on turha syyttää,
virheistään.


R.S
31.05.2012

2012/05/30

Varjoissa kulkijat

Varjoissa kulkijat


Kadut eivät olleet autioita,
varjoissa kulkivat haamumme.

Emme nähneet niitä,
meillä oli kiire.



R.S
30.05.2012

2012/05/29

Sateessa

Sateessa

Väreilevä vesi.

Taivaan pisaroiden leikki,
järven pinnalla.

Kohiseva ääni.

Pilvet itkevät.

Rannalla rauhaisa hetki,
kostea ja tuoksuva.



R.S
29.05.2012

2012/05/28

Väkivalta

Väkivalta

Kädet vereen tahritut,
murhetta taakseen jättänyt.

Kun ei osaa rakastaa,
voi vain tuhota.



R.S
28.05.2012

Leveä hymy

Leveä hymy

Pohjoisen kansa,
tottunut kylmään ja viimaan

Katso hänen kasvojaan !

Kun lehti alkaa vihertämään,
lämpö hellii samalla vartaloa.

Leveämpää hymyä et löydä mistään.

Nautimme tästä hetkestä



R.S
28.05.2012

2012/05/25

Syvä katkeruus

Syvä katkeruus

Syvälle meihin,
juurrutetun vihan ja katkeruuden,
voi vain rakkaudella poistaa.


R.S
25.05.2012

2012/05/24

Pakoon

Pakoon

Rajoitettu ihminen,
tekee epätoivoisia tekoja.

Kaatakaa aidat,
juoskaa vapauteen.



R.S
24.05.2012

2012/05/23

Toivo

Toivo

Särkynyt unelma.

Elämä lasinsirpaleina lattialla.

Taivaalla vain tummia pilviä,
aurinko kadonnut.

Siitä huolimatta,
kipinä sykki sisällä.

Toivo paremmasta huomisesta,
oli tatuoitu otsaluuhun.



R.S
23.05.2012

2012/05/22

Iloinen vesi

Iloinen vesi


Koski osasi leikkiä kuohuilla.

Heitteli pisaroita ilmaan,
kohisi ja nauroi.

Vapaana.



R.S
22.05.2012

2012/05/21

Upottava elämä

Upottava elämä 


Elämä on kuin suo, 
kostean hyllyvä.

Kaunis mutta vaarallinen,
yllättäen alta pettävä alusta. 

Tuntuen loputtomalta tarpomiselta. 

Askeleen upotessa, 
joka kerta syvemmälle.

Matka ei etene. 

Aikaa vain kuluu kauemmin. 

Olisiko pitänyt valita kantatie, 
ehkä olisin ollut perillä jo tänään. 

Kaikki on suhteellista.




R.S
21.05.2012