Vanhuuden kulku

Vanhuuden kulku


Harmaa pää.

Hiusten alla hiljainen,
muistamaton solu,
vain se yksi.

Ihmettelemässä miksi minä,
tietämättä kuka olen,
minne olen menossa.

Palvelukoti,
hoitajat kahvilla.

Päivä paistaa onkohan kesä.

Dosetti täynnä nappeja,
kaikki värit.

Ei ainakaan harmaata pilleriä.

En ole sairas,
mutta nyt en muista mitä,
no tulee se kohta.

Niin mikä.

Peili heijasti kuvan,
en tiedä mitä siitä aamulla näin.

En tunnistanut,
olisiko joku kaverini,
ehkä.

Mutta kuljen vielä tien reunaa,
karkasin ovesta.

Siinä mustassa on valkoinen viiva,
seuraan sitä.

Mikä on tuo paikka jossa autot kulkee,
se musta.

Kyllä se jonnekkin vie.

Polvessa tuntuu kipua,
mitä lie.

Vastahan täytin,
parikymmentä vuotta ja muutama kesä päälle.

Rollaattorin rengas tai laakeri,
kiljuu korkealta ja kovaa.

Menenköhän liian lujaa,
tiedä häntä.

Ai niin onhan kuulokojeessa volumin säätö,
pienelle siis.

Ah ihana rauha,
äänet vaimeni.

Mennään.


Raimo.Sa
20.12.2019