Translate

2008/12/18

Joulun tunnelma

Joulun tunnelma



Kuusen kynttilät,
vihreään puuhun istutetut,
tuikkien valoa tuovat pirttiin tummaan.

Illan hämärtyessä väki kiireinen, 
kaiken jo valmiiksi saanut.

Kinkun tuoksu päihdyttää,
se huumaavan herkullinen,
kystä kyllä.

Kaneli leivonnaisten.

Vehnästen tuoksun,
leijaillessa kohti.

Herkkua tietää,
illan hämyssä.

Kahvin tuoksukiekura,
tavoittaa jo koko väen.

Kerääntyy kaikki pirtin pöydän ympärille.

Odotamme isäntää,
juhlat voisi jo alkaa,
pieni väki jo huokaa.

Yksi puuttuu,
vaari vanha kumarainen,
missään ei näy.

Tupaan pölähtää isäntä ja tokaisee,
aloitamme vaikka vaaria ei näy.

Syömme herkkuja pöydän,
tunti toisensa jälkeen.

Ovi narahtaa,
kumarainen pukki,
virttyneessä palttoossa,
keskelle tupaa askeltaa.

Lapset ryntää ympärille,
lahjoja paljon saavat,
muut hymyilevät,
innolle lasten.

Pukki poistuu,
lahjapaperit rapisee,
väki innolla kiinni käy koreisiin paketteihin.

Vaari tuli jostain selän taakse,
ka lapsoset kukas lahjoja tuonut teitill.

Pukki,
lapsoset kuorossa huutaa,
silmät kiiluen.


Raimo.Sa
26.11.2007

Ei kommentteja: