Vain sanat jäivät

Vain sanat jäivät



Hänessä musta möykky,
pirullinen hämähäkki.

Otettaan hänen aivoistaan, se kiristää.

Kyntensä tuo mustajalkainen olio,
upottaa yhä syvemmälle.

Hellitä se ei koskaan, voiton vie elämästä.

Toisen ihmisen, loi syövän perkele,
entisen tilalle.

Muutti mielen, kadotti sointuvat sanat.

Eloisat silmät,  täynnä elämää.

Sameaksi teki katseen runoilijan.

Maailma katosi, sanat sisälle jäivät,
mitä mietti hän.

Tuo sointuva sananiekka.

Vähän oli aikaa, paljon jäi tekemättä,
kesken elämä jäi.

Ihmispololla ei sananvaltaa, ole asiaan .

Se tulee, se vie.

Kohtalo ovelle kolkuttaa.

Voimat vähäiset, meillä vastustaa on.

Muut tätä elämää pyörittää.

Kysy ei se meiltä, ei kysy vaikka pyydetään.

Tuli vene,astui hän siihen,
lipui rauhaisan joen verkkaista virtaa myöten,
seesteisen ulapan suureen avaruuteen.

Meni suuri sanataituri,
jälkeensä jätti runot nuo suuremoiset.

Elää hän sanoissa, jotka kirjoitettu on.

Aika menetti merkityksen,
elämään ikuisesti,
jäi hän runouden mestari.

Jokainen aamu on hänen.


R.S
05.07.2010