Viilentynyt ahjo

Viilentynyt ahjo



Hehkuvan raudan taipuisa taitaja.

Silmäsi kirkkaudessa hehkun,
samentuneet jo ovat.

Kuulosi vasara varasti.

Kalke teräksen,
jätti sinut ikuiseen,
hiljaiseen maailmaan.

Vaipuen unohduksen suohon,
oli aika olla tärkeä.

Nyt kylmä ahjo tervehtii tulijaa.

Musta paja muisto vain,
ei taivu teräs kätesi alla.

Jalkasi hiljaa vauhtia antaa,
kiikkustuolille narisevalle.

Harvoin niin harvoin.

Vaivoin hymy enään kasvoillesi ilmestyy.

Jos koskaan.

Kuppi mustaa unelmaa,
höyryten pöydällä,
kätesi rautainen, ei tärise lain.

Hörpäten hieman lämmintä.

Katsoen ikkunasta, tulevaan huomiseen.

Muistoihin vaipuen, ajatuksesi karkaa.

Viileän pajan polulle, jota jalkasi osasi kulkea.

R.S
13.01.2011