Yksinäinen tie
Rakkaus oli ja meni.
Hetken sain nauttia onnea.
Päivä kun taittui iltaan,
hämärä saapui,
ajatuksen taakse huhuilemaan.
Vain syvä kaipaus jäi,
sieluuni leijumaan.
Aamulla tiesin,
että tietäni yksin kuljen,
auringon laskuun asti.
Nyt ja aina.
Onneksi ojat on syvät,
metsä alkaa heti reunalla.
Puita siis halaamaan.
Raimo.Sa
27.05.2020
Runoja ja taidetta tekevä immeinen. Tekniikka on toinen luontoni. Runoudessa tällä hetkellä hyvin viihtyvä mies. Kuka minä olen ota selvää. Hetken kuvantaminen sanojen voimalla, niin että silmiesi taakse muodostuu pysyvä kuva. Viestejä on mukava lukea. Elämä on hetkittäistä nautintoa. Tämä aika, tuntuu kuin sanoista ei tulisi loppua ollenkaan, runous lainehtii. Valo antaa elämän. Pilvet varjostaa sielua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti