Veroparatiisi
Kaadetut aidat,
piikkilanka poikki.
Leikkuri pihdit takataskussa.
Naapurin pelto edessä,
vihreämpänä.
Vapaus mennä,
Karannut elämä,
katosi kaukaisuuteen.
Niin tuli seuraava raja vastaan.
Illuusio.
Sittenkään emme ole vapaita,
orjuuden kahleista.
Valtio pitää kiinni,
eikä päästä pois.
Takavarikoi passinkin,
myös sen vanhentuneen.
Verottaja tappaa,
kovilla prosenteilla.
Pankki perii saataviaan.
Kela karhuaa liikoja etuuksia pois.
Euro taskussa.
Millä pieni ihminen elää,
haukkaa suullisen,
vielä ilmaista happea.
Kohta verotettu sekin.
Hiilidioksidi päästövero,
pienestä hengityksestä.
Raimo.Sa
22.10.2020
Runoja ja taidetta tekevä immeinen. Tekniikka on toinen luontoni. Runoudessa tällä hetkellä hyvin viihtyvä mies. Kuka minä olen ota selvää. Hetken kuvantaminen sanojen voimalla, niin että silmiesi taakse muodostuu pysyvä kuva. Viestejä on mukava lukea. Elämä on hetkittäistä nautintoa. Tämä aika, tuntuu kuin sanoista ei tulisi loppua ollenkaan, runous lainehtii. Valo antaa elämän. Pilvet varjostaa sielua.
Translate
2020/10/22
Veroparatiisi
Tunnisteet:
Ahneus,
Elämä itse,
Ihminen,
Kurjuus,
Raha,
Runo,
Satiiria,
Tämä aika,
Yhteiskunta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti