Kohmeinen ruoho
Syysviiman kylmettämä ruoho,
orpona kylmyydessä.
Vahvana kiirii ääni sen,
katketen rapsahtaen poikki.
Tuulen taivuttaessa hentoa vartta.
Kohmeisena viimeiset hetket.
Peittyen valkoiseen kuorrutukseen.
Unohdettuna mutta uudistuen jälleen.
R.S
09.10.2009
Runoja ja taidetta tekevä immeinen. Tekniikka on toinen luontoni. Runoudessa tällä hetkellä hyvin viihtyvä mies. Kuka minä olen ota selvää. Hetken kuvantaminen sanojen voimalla, niin että silmiesi taakse muodostuu pysyvä kuva. Viestejä on mukava lukea. Elämä on hetkittäistä nautintoa. Tämä aika, tuntuu kuin sanoista ei tulisi loppua ollenkaan, runous lainehtii. Valo antaa elämän. Pilvet varjostaa sielua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti