Vesipisara

Vesipisara 



Pisara pienoinen sataa ropisten.
 
Lentää halki ilman,
tippuen vanhan talon
pärekatolta pärskähtäen.

Hajoten pieniksi pisteiksi,
miljooniin pisaroihin.

Tullen jälleen yhteen yhtymällä,
suuren joen latvuksilta.

Kasvaen kuohuisaksi koskeksi,
suiston kautta järveen päätyen.

Lämmössä auringon,
höyrystyen pilven hattaraksi.

Hapraaksi vaaleaksi, 
tummuen voimistuen
myrskynä alas sivaltaen.

Päätyen pärekaton pintaan jälleen,
iloisena pomppimaan,
sulostuttamaan pirteänä ropinana arkeamme,
rauhoittamaan mieltämme.

Kuin pienet rummut,
päivää harmahtavaa.

Tumman pilven reunan alta
pieni kirkkaus loistaa.

Uumoillen päivää komiaa.

Aurinko jälleen loistaa.


R.S
18.2.2008